sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kuulumisia


Hutikuun kiireet verottivat sen verran aikaa, että tänne blogiin kirjoittelu jäi vähille. Nyt on koulu taputeltu tältä keväältä ja katse on kohti kesää ja tulevaa juhlaa :)

Monta asiaa on kuitenkin mennyt eteenpäin. En jaksanut enää tapella tietokoneella tehtävien kutsujen kanssa. Aina kun tilasin kutsuja Vistaprintiltä oli niissä jokin raita tai rakeinen kuva. Ilmaisesta pdf -vedoksesta näitä ei nähnyt. Kävin siis korttini kanssa kysymässä painatusta muualta. Hinnaksi sanottiin 1000e, mikä oli kyllä semmoinen hinta, että hirvitti. Siksi marssinkin Sinelliin. Ihana myyjä näytti minulle muutamia esimerkkejä ja kehitin niistä pian omani. Lopputulos alla :)



Rahan pyytäminen lahjaksi on aina oma arka asiansa. Jotkut ovat sen kanssa ihan ok, toiset eivät. Kirjoitin kutsuun infotietojen lisäksi runon, jonka löysin netistä: 

"Moni tarpeellinen tavara jo kotiamme täyttää, matkaan halajaisimme lahjamme käyttää, siis jos haluat meitä muistaa, meidät matkaan saata (tilinro). Parhaimman lahjan saamme, kun juuri teidän kanssanne päivämme jakaa saamme".

 Kutsukorteille (70kpl) tuli itsetehtynä hintaa n. 20e, joten nyt rahaa säästyi taas johonkin muuhun,

Tein myös hieman hankintoja Clas Ohlsonilta :) Siellä oli kivoja värikkäitä pillejä, joita hamstrasin varastoon. Katsastin myös Tigerin kesän tuulet. Ajattelin käyttää pillejä näin:

19 Wedding Favors Your Guests Will Actually Want - MODwedding  

Thank you - tekstien sijaan ajattelin etsiä vanhoja sananlaskuja tms. joita usein näkee hääkarkeissa. Ajattelin liittää pillejä muutamiin limuihin, kaljatölkkeihin ja siidereihin tuomaan hieman yksityiskohtaa. Tigerissa oli tosi kivoja pieniä sinkkisaaveja, joita voisi hamstrata juomille pöytiin. 

Lisäksi ostin tyhjän kirjan, johon aion tehdä jotakin erilaista vieraskirjatyyppistä vieraille pöytiin kiertäväksi. Kaasoni heitti idean ystävänkirjatyyppisestä toteutuksesta ja minusta tämä olisi todella hauska tapa toteuttaa se. 

SU butterfly placecard for wedding

Tein myös itse tämmöisiä perhosia paikkakorteiksi. Toteutus oli lopulta todella helppo. Mallin leikkasin vanhaa piparkakkumuottia hyödyntämällä. Tekemällä pienen viillon keskelle sain perhosen tuolla tavoin lasin reunalle. 

This gives a nice effect

Tein myös tällaista verhon tyyppistä vanhoista kirjoista. Ajattelin että ne ehkä sopisivat seurantalon näyttämölle taustaksi. Laitan omia kuvia kunhan saan projekteista valmista :) Nämä kuvat ovat inspiskuvia mistäs muualtakaan, kuin Pinterestistä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti